Liikuntavuorot Koskenkylän koululla

Nuorisoseuran näkyvintä toimintaa syksyisin ja talvisin ovat koulun salissa järjestettävät liikuntavuorot. Kuluvan kauden liikuntavuorot näkyvät etusivulla.

Liikuntavuorojen vetäjiä seura kaipaa lisää. Jos on useampia, niin on helpompi vuorotella ja antaa toisten välillä hengähtää. Lasten vuorot vedetään pääasiassa talkoilla ja vetäjät voivat sairastua tai heillä voi olla muuta menoa, minkä vuoksi varamiehiä tai naisia kaivattaisiin. Vanhemmat vetäjät tarvittaessa avustavat pelin säännöissä ja ohjaustekniikassa. Lasten kanssa on mukava touhuta ja homma ei ole laisinkaan tiukkapipoista. Voit vaikka hypätä välillä itsekin sählyn kiemuroihin mukaan. Seura ottaa mielellään vastaan uusia ideoita toiminnan järjestämiseksi.

Eiran jumppanurkassa omat ryhmät alle kouluikäisille ja 6 - 10 vuotiaille. Vipinää siis riittää. Pienempien ryhmässä on hyvä olla välillä vanhempia mukana. Illat vierähtävät liikuntaleikeissä ja erilaisissa peleissä.

Keskiviikon alkuillassa on nuorten sählyvuoro. Kävijät ovat olleet yläaste- ja lukioikäisiä poikia. Sählyvuoron jälkeen on vuorossa lentopallovuoro aikuisille ja nuorille niin miehille kuin naisillekin. Sääntöjä ja verkon korkeutta sovitetaan niin, että pelaajien ikä- ja tasoero voidaan ottaa huomioon.

Torstain alkuillasta on tanssikerho, jos ja kun saadaan vetäjä kurssille.

Perjantain sulkapallovuoro on tarkoitettu lapsille ja lastensa kanssa pelata haluaville aikuisille. Seuralla on omia mailoja, joita voi lainata, jos haluaa vain käydä kokeilemassa. Sulkapallo on hyvää, tehokasta ja mukavaa liikuntaa!

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

LIIKUNTATOIMINTA

Tarjoamme mahdollisuuden monipuoliseen liikuntaharrastukseen. Pyrimme maksimoimaan koulun liikuntasalin ja vuorojen käyttöä. Yritämme saada entistä enemmän lasten ja nuorten vanhempia mukaan ohjaajiksi ja vetäjiksi sekä myös liikunnan harrastajiksi.

Pyrimme ylläpitämään nykyisen toiminnan tason ja kehitämme sitä tarvittaessa ottamalla uusia liikuntamuotoja käyttöön. Pyrimme järjestämään myös kesäksi liikunnallista toimintaa lapsille.

NUORISOTOIMINTA

Järjestämme mahdollisuuksien mukaan nuorille erilaista harrastetomintaa, joihin pyrimme aktivoimaan vanhempia mukaan vetäjiksi. Syksyllä järjestämme kaiken kansan karpaloretken Kurijärven laavulle.

JÄRJESTÖTOIMINTA

Osallistumme Suomen Nuorisoseurat ry Lapin piirin toimintaan ja aktivomme seuran jäseniä osallistumaan liiton ja Kansalaisfoorumin järjestämiin ohjaaja- ja vetäjäkoulutuksiin. Kannustamme seuran jäseniä mukaan liiton ja piirin järjestämiin tilaisuuksiin esim. Jutajaisiin, mukularalliin yms. ja parannamme niistä tiedottamista jäsenillemme.

KILPAILUTOIMINTA

Keväällä pidämme hiihtokilpailut ja Sierijärven metsästysseuran kanssa yhteiset pilkkikilpailut Sierijärvellä. Syyskesällä järjestämme perinteiset kaksi- ja kolmiottelut.

TIEDOTUSTOIMINTA

Tiedotuksessa käytämme Lapin Kansaa, jakelulehtisiä, sähköpostia ja tekstiviestejä. Myös omien web-sivujen käyttöä kehitämme edelleen. Kehitämme tiedotusyhteistyötä myös muiden kylässä toimivien yhdistysten kanssa.

VARAINHANKINTA

Varojen kartuttamiseksi vuokraamme telttaa. Aktivoimme jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa ja liikuntamaksunsa. Lisäksi haemme toiminta-avustuksia ja keräämme mainoksia. Kisojen yhteydessä pidämme buffettia.